Vilperin arvot
Asiakaslähtöisyys
Lomalaista sekä heidän huoltajiaan arvostetaan, kunnioitetaan ja huomioidaan yksilöllisesti toimintaa suunniteltaessa ja toteuttaessa. Lomalaisen kuntoutus- ja opetustahoihin ollaan tarpeen mukaan yhteistyössä esim. päiväkoti, koulu ja eri terapeutit.
Ennen ensimmäistä Vilperi-lomaa, asiakas ja hänen omaisensa voivat käydä tutustumassa hoitokotiin ja sen henkilökuntaan.
Vilperissä lomalainen hyväksytään sellaisenaan kuin hän on. Jokaiselle lomalaiselle annetaan mahdollisuus turvalliseen ja iloiseen lomaan, osallistuen omien kykyjensä mukaan. Lomalaisia ohjataan toisten ihmisten kunnioittamiseen ja erilaisuuden hyväksymiseen.
Oikeudenmukaisuus
Oikeudenmukaisuus mahdollistaa lomalaiselle hyvän perusturvallisuuden ja iloisen mielen lomalla. Henkilökunta panostaa myönteiseen ja turvalliseen ilmapiiriin jotta lomalaisella on tunne, että häntä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Lomalaisen itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan ja se huomioidaan kaikissa tilanteissa.
Toiminnallinen rento loma
Lomakoti järjestää mukavaa ja rentoa tekemistä lomalaiselle koko loman ajaksi. Toiminnassa kunnioitetaan lomalaisen vapaa-aikaa ja annetaan hänelle myös mahdollisuus omaan tilaan. Lomalaista tuetaan osallistumaan toimintaan sekä yksin että yhdessä muiden kanssa. Toimintaa ja tekemistä suunnitellaan asiakaslähtöisesti ja yksilöllisesti. Erilaisia liikunnallisia aktiviteettejä, ulkoilua, retkiä, pelejä, leikkejä, ym.

Valikko
Koti